Dsmclubfinland.com
Yleinen keskustelu => Jäsenten autot => Poistetut autoesittelyt => Topic started by: Kohvi on February 20, 2008, 16:43:30 PM
-
http://www.dsmclubfinland.com/ajokit/mikko/ajokki.php
Tälläinen saksantuliainen haettiin isän kanssa heinäkuussa 2006.
Hakusessa oli neloskoppainen Golffi tai Mazda mx-6. Ei millään löytynyt kunnon autoa, vaan kaikki oli jotain pommeja. Ajettiin Potsdamin läpi ja siellä se Mitsu seisoi auringonvalossa liikkeen pihassa. Päätettiin, että käydään vilkaisemassa autoa. Huomattiin, että auto ei ollut edes myynnissä, vaan se oli autoliikkeen pihassa ojaa kaivavan työntekijän auto. Hän oli saanut luvan liikkeen omistajalta pitää autoa liikkeen pihassa.
Ihastuin autoon ensisilmäyksellä. Kysyttiin auton omistajalta, että haluaako hän myydä autonsa. Hän ei pitänyt ajatuksesta, mutta pitkän keskustelun jälkeen päästiin koeajelulle. Koeajon jälkeen utelimme hintaa. Hän ei vieläkään osannut tehdä lopullista päätöstä autonsa myymisestä. Sovittiin, että hän miettii yön yli ja tullaan seuraavana aamuna käymään.
Saavuimme paikalle seuraavana aamuna ja mies oli iloinen nähdessään meidät. Keskustelimme pitkään hinnasta ja tehtiin kaupat siinä 4500€ kohdalla. Mies oli hieman liikkuttunut autonsa menettämisestä. Siitä sitten alkoi minun ja Mitsun yhteinen taival :)
-
Hieman vanha kuva. Täähän on nykyään jo hieman erinäköinen, ellen väärin muista? ;)
-
Opiskelin viimeistä vuotta automaalariksi Haagan ammattikoulussa ja edessä oli opinnäytetyö eli lopputyö.
Kohteena oli tietenkin oma ihana Mitsubishi.
Maalituotteeksi valitsin Dupont'n Cromax- vesiperustainen kaksikerrospintamaalin. Sävy on Mersedes-Benz värikartasta otettu tumman violetti (Amethyst violetty effect). Aikaa meni kahden viikonlopun verran.
-
:)
-
Vanteina pyörivät OZ palladio 19'.
Halusin vanteista erilaiset, joten maalasin puolien välit mustalla spraykannulla. Kuulostaa hölmöltä, kun jollain spraykannulla maalaa uusia vanteita. Omasta mielestäni lopputulos on erinomainen.
-
Mustapohjaiset projektor etulyhdyt maalasin korin värillä..
Takavalojen kohtalo on viellä suunitteilla. Joko lakkaan yli punaisella candyllä ja vilkkujen oranssi heijastin kohta laimealla mustalla lakalla. Tai hommaan etulyhtyjen tapaiset, jotka maalataan korin värillä.. Mitä mieltä te olette?
-
hyvän näköstä.
Osaakko antaa vinkkejä tommoseen että mikä kitti kannattaa valita ku tekkee pohjahommia, pitäs alottaa eclipseä tekemään ja ois mukava hiota kitti käsin, mutta ku on ollu käytössä niin hemmetin kovia kamoja ettei jaksa hiota muulla ku epäkeskolla :D
mitä suosittelisit?? ammattimies ku oot :D
-
hyvän näköstä.
Osaakko antaa vinkkejä tommoseen että mikä kitti kannattaa valita ku tekkee pohjahommia, pitäs alottaa eclipseä tekemään ja ois mukava hiota kitti käsin, mutta ku on ollu käytössä niin hemmetin kovia kamoja ettei jaksa hiota muulla ku epäkeskolla :D
mitä suosittelisit?? ammattimies ku oot :D
Suosituimmat ovat High Level professional 2200 universal (HL Universal polyesterikitti, 2kg/25-30€), Standox muovi- ja lasikuitukitti. Sikkens on myös top5 listalla monella. Mipa tekee myös kittejä mutta niistä ei ole kauheasti kokemusta (sen muistan et 2kg maksaa 10-15€). Itse pidän high levelin ja standoxin tuotteista. :D
Jos kittaaminen tahtoo olla hankalaa ja se kovettuu käsiin tai jättää isoja reikiä, niin sekoittamalla muovikittiä noin 10-15% tavallisen kitin joukkoon. Silloin on pitempi kittaamisaika ja se on paljon sileämpi vetää (tietysti kovettajan määrä ratkaisee myös).
-
Tuuppasin tossa parisen viikkoa sitten Mazda6:n perään Vaaralassa (Mäkin ja Shellin ylämäessä).
Seurauksena konepeltiin tuli teräviä taittumia ja umpioiden korvat halkesi ja puskuriin tuli naarmuja ja maali halkeili muutamista kohdista.
Konehuoneen puolelta painui hitusen sisääni tuo "lukkopellin palkki".
Mazdan takapuskuri halkesi ja kiinikkeet napsahti poikki ja peräpelti painui sisään sekä vararengas kotelo ::)
Veholta pitäisi ensiviikon aikana tulla uudet umpiot ja konepelti. Umpioiden kaveriksi laitan varmaan xenonit ja etupuskurista leikkaan sen keskiritilän pois ja siirrän kilven siihen.
Nooh! tarkoituksena oli muutenkin maalata etupää kiveniskujen takia, että tuleepahan sekin sitten tehtyä näin huonommissa merkeissä :-X
edit** Kuvia laittelen kun ehdin/muistan ;D
-
on nää nykyajan maalit sitte loistavia, tosa on kasikolmonen datsuni pihalla missä ei oo sitte kiveniskuja ettimälläkään, ja kuitenkin jos on "juuri" maalattu auto ja keula menee nyt jo uusiksi kiveniskujen takia ni kertoo aika paljon, oliko vesimassa vai millä värjäsit?
-
Juu mitsun maalasin vesimassalla.
Lähinnä etupuskuri on ihan karmeessa kunnossa, että ihan ku olisi jollai haulikolla ammuttu niitä kiviä siihen ;D
Jos ecli on mulla vielä keväällä niin taitaapi olla värinvaihto edessä ja samalla poistan antennin reiän sekä takapyyhkijän + pissapojan.
On vaan niin kauhea evo kuume :D
-
Juu mitsun maalasin vesimassalla.
Lähinnä etupuskuri on ihan karmeessa kunnossa, että ihan ku olisi jollai haulikolla ammuttu niitä kiviä siihen ;D
Jos ecli on mulla vielä keväällä niin taitaapi olla värinvaihto edessä ja samalla poistan antennin reiän sekä takapyyhkijän + pissapojan.
On vaan niin kauhea evo kuume :D
ei kannata niitä pommeja :D
hommaa parcolorilta kunnon liukkarimassa siihen ni ei tartte pelleillä vesimassoilla :) ylimalaus kuitenki jos on ni sais edes vähä kestävämmän..
-
Töistä saa liukkaria tai suhteella hommattua Dupointilta.
-
Noniin nyt on oma kullanmuru korjattu ja vahattu.
***
Laitan nyt tähän Vehon antamat osien hinnat jos siitä tulee olemaan jollekin tarvetta:
MB959360 KONEPELTI ECLIPSE 409,01
MR162467 ETULYHTY VAS,D32 349,01
MR162467 ETULYHTY OIK,D32 349,01
***
Samalla muokkasin etupuskuria sen verran, että postin keskiaukosta ritilät.
Nyt on niinku paljon leveämpi hymy ;D
Mun piti siirtää etukilpi alemmas mutta päädyin kuitenkin siihen vanhaan paikkaan.
-
Laitetaan nyt tänne meidän uudesta perheenjäsenestä.
Elikkä lokakuussa tuli hommattua tuollainen synttärilahjaksi itelle ;D
-
Noniin nyt on oma kullanmuru korjattu ja vahattu.
***
Laitan nyt tähän Vehon antamat osien hinnat jos siitä tulee olemaan jollekin tarvetta:
MB959360 KONEPELTI ECLIPSE 409,01
MR162467 ETULYHTY VAS,D32 349,01
MR162467 ETULYHTY OIK,D32 349,01
***
Samalla muokkasin etupuskuria sen verran, että postin keskiaukosta ritilät.
Nyt on niinku paljon leveämpi hymy ;D
Mun piti siirtää etukilpi alemmas mutta päädyin kuitenkin siihen vanhaan paikkaan.
ompas kalliit lyhdyt tossa..... huh! 1g luukkulamppuihin saa uudet umpiot 37e kappalehintaan!!
-
ompas kalliit lyhdyt tossa..... huh! 1g luukkulamppuihin saa uudet umpiot 37e kappalehintaan!!
Mikä ei sinänsä oel yllätys kun 1ga:ssa on semmoiset perus neliskantit mitä saa sopivia tarvikeena lähes mistä vain melkeimpä...
Veikkaan, että 1gb:hen kun mitsulta kyselee umpioita niin hintaluokka voi olla aika samankaltaista.
-
Nyt on sellanen tilanne, että eclipse vaihtaa perjantaina omistajaa..
Auton bongaa tulevaisuudessa Herttoniemen seuduilla.
Ikävä tulee, mutta onneksi auto menee vanhalle kaverille ja vieläpi maalarille.
Mutta ei hätää! Mitsumiehenä tulen jatkossa pysymään. Pihasta löytyy EVO IV ja nyt taloudellisen tilanteen takia eclipsestä on luovuttava :'(
Pidän itselleni lupauksena sen, että ei tule olemaan ensimmäinen ja viimeinen eclipse.
Eiköhän seuraavaksi sellanen piristetty gs-t löydy pihan nurkilta ;D